Usein kysyttyä

Mitä minun pitäisi huomioida hälyttimen käytöönotossa?

Liittymäksi käy ihan perus gsm-liittymä “isolla” sim-kortilla. Sim-kortista täytyy ennen asennusta poistaa pin-koodin kysely.

Tilaamanne järjestelmä on käyttövalmis, ilmaisimet on liitetty valmiiksi osaksi hälytintä ja numeroitu. Ilmaisimet kannattaa, pakettissa olevan ohjeen mukaisesti, nimetä sopivilla nimillä.

Ilmaisimissa on virransäästö toiminto, eli eivät reagoi heti perään uuteen liikkeeseen. Esim. liiketunnistimet aktivoituvat 3min kuluttua uudelleen ja ovitunnistin joka toisen avauksen tai muutaman minuutin lepotilan jälkeen. Tällä toiminnolla säästetään akkujen kestoa ja sillä ei ole vaikutuksia järjestelmän toimintaan.

Liiketunnistimet tulee asentaa pois päin ikkunoista.
Vuotoilmaisimen lähetin tulee asentaa n. metrin päähän astianpesukoneesta, jotta se ei häiritse lähettimen toimintaa.

Puhelinsovellus asentuu android-puhelimiin suomenkielisenä, mutta hälytinjärjestelmän kieltä ei tule vaihtaa suomenkieliseksi vaan se on hyvä pitää englanninkielisenä. Sovellus itsessään voi olla suomenkielinen.

Mllainen liittymä ja sim-kortti hälyttimessä pitää olla?

Kaikki meidän hälytinjärjestelmät vaativat gsm-liittymän ja se voi olla normaali gsm-liittymä tai datayhteydellä varustettu, jos operaattorisi ei tarjoa liittymiä ilman datapalvelua. Sim-kortti on normaalikokoinen, ei mini-kortti.

Hei, suunnittelemme hälytysjärjestelmän asentamista omakotitaloomme, miten G5-hälytinjärjestelmä soveltuu lapsiperheen käyttöön?

Suosittelen teille G5-hälytysjärjestelmää, joka tarjoaa laajan ilmaisin valikoiman ansiosta kattavan valvonnan kiinteistöönne.

G5-hälytinjärjestelmää voitte ohjata mobiilisti matkapuhelimellanne tai suoraan ohjainpaneelista kauko-ohjaimen (sis. hätäpainike), näppäinkoodin tai rfid-avaimenperän/-kortin avulla.
Android-puhelimiin on saatavilla suomenkielinen sovellus, jolla voitte etäkäyttää järjestelmää. Etäkäyttö onnistuu myös yksinkertaisten yhdestä numerosta koostuvien tekstiviestien avulla. Kaikista etäkäyttöön liittyvistä komennoista saatte kuittauksen tekstiviestinä.
Hälytykset on mahdollista vastaanottaa viiteen matkapuhelinnumeroon tesktiviestinä ja puhelua. Hälytyksen sattuessa hälytin lähettää tekstiviestin ja, jos siihen ei reagoida, soittaa puhelun järjestyksessä annettuihin puhelinnumeroihin. Vastaanottavia puhelinnumeroita voi myös olla vain yksi, eli yhdestä viiteen.

Rfid-avaimenperät voitte nimetä käyttäjien mukaan ja aina, kun rfid-avaimenperää käytetään, lähettää ohjainpaneeli pääkäyttäjälle tekstiviestinä käyttäjän yhteystiedot. Jos ette halua tietoja lähetettävän niin ominaisuutta ei ole pakko ottaa käyttöön.

Hälytinohjainpaneeli kytketään verkkovirtaan, joten sijoituspaikan lähettyvillä tulisi olla sähköpistorasia. Hälytinohjainpaneelissa on myös akut sähkökatkojen varalta. Sähkökatkoista saatte myös tekstiviestin puhelimeenne. Ohjainpaneelissa on ilkivaltasuoja, eli jos ohjainpaneelia yritetään vahingoittaa tms. niin hälytys laukeaa välittömästi.

Lisälaitteet/ilmaisinanturit toimivat langattomasti paristoilla ja niiden virrankulutus on erittäin vähäinen. Kaikissa ilmaisinantureissa on pariston toimivuudesta kertova led-merkkivalo ja ovianturi dwc-102 ja liikeilmaisin Pir-910 lähettävät tekstiviestin silloin, kun pariston varaus on laskenut kriittiselle tasolle.

Kaikkien järjestelmään liittyvien laitteiden kiinnitystarvikkeet ja paristot tulevat mukana. Ovianturit kiinnitetään pitävällä liimateipillä ja muut ruuvataan toimipaikoilleen. Järjestelmän käyttöönotto on erittäin helppoa, kun vaan seuraa ohjeita.

Suosittelen teille G5-laajapakettiai täydennettynä riittävällä määrällä lisälaitteita.

Lisäohjainpaneeli on kätevä lisävaruste siinä tapauksessa, jos käytätte useampaa ovea sisäänkäyntiin. Esim. siten, että itse hälytinohjainpaneeli asennetaan kodinhoitohuoneen oveen, jos lapset kulkevat sieltä, jolloin kotiin tuloista saatte tekstiviestin. Lisäohjainpaneeli Kp-700 asennetaan sitten pääoven yhteyteen, jolloin siitä kulkiessa voidaan hälytintä käyttää sen avulla.

Lisäksi, jos kiinteistö on isohko ja useampi kerroksinen tai siipinen niin kannattaa asentaa myös näihin tiloihin minisireeni. Hälytinohjainpaneelihan sisältää itsessään sireenin. Sireenin voi myös kätevästi vaimentaa matkapuhelimen avulla sovelluksella tai tekstiviestikomennolla, jos haluaa hälytyksen tapahtuvan “hiljaisesti”, vain ilmoituksena matkapuhelimeen.

Mikä hälytinjärjestelmä sopisi meidän vapaa-ajanasuntoon? Kiinteistöjä on kaksi, päärakennus ja pihasauna, molemmissa on sähkö ja peruslämpö. Huvilaa myös vuokrataan jonkin verran, joten hälyttimen pitäisi olla helppokäyttöinen.

Kaikki G-hälytinjärjestelmät käyvät varmasti hyvin, mutta G5-hälytin varustettuna lämpövahdilla on tarpeisiinne paras vaihtoehto. Käyttö on hyvin helppoa ja voitte nauhoittaa ohjainpaneeliin ohjeita ja viestejä mahdollisille muille käyttäjille. Huvilan avaimiin liitettävä pienikokoisella avaimenperällä hälyttimen ohjaus onnistuu näppärästi, kun vain käytetään sitä ohjainpaneelin edessä. Samalla saatte matkapuhelimeenne tiedon mahdollisten vuokraajien saapumisesta mökille. 
Hälytyksen sattuessa voit hälyttimen kautta kuunnella mökin tapahtumia ja antaa myös ohjeita kaksisuuntaisen yhteyden ansiosta. Tämä on hyvä toiminto huvilan valvontaa varsinkin silloin, kun kyse on vuokrakäytössä olevasta huvilasta, jonka sisälle tuskin halutaan valvontakameraa.
Lämpötilavahdin voitte asentaa hälyttämään mahdollisen lämpötilan laskun seurauksena. Hälytin ilmoittaa myös sähkökatkoksista ja sähköjen palautumisesta.

Haluaisin käyttää hälytinjärjestemää KP-700 lisäohjainpaneelilla, kumpi kannattaa hankkia G5 vai G3?
Jos teillä on vain yksi sisäänkäynti niin silloin G3 on helppo sijoittaa esim kirjahyllyyn ja sille vielä lisäsireeni kaveriksi. Jos teillä on useampi sisäänkäynti niin silloin G5-hälytin, jotta voitte asentaa sen toissijaisen sisäänkäynnin yhteyteen. G3-hälytin ei lähetä kulunvalvonta tietoja, vaikka rfid-avaimenperää käytetäänkin lisäohjainpaneelissa.

Miten saan Dlink-valvontakameran lähettämään kuvia gmail-osoitteeseeni?

Tässä kameran liiketunnistamisen vaatimat s-postiasetukset:
1. Mydlink -tilin asetukset lehdeltä more setting -> advanced settings
2. kirjaudu kameran asetuksiin käyttäjätunnus admin ja salasanasi
3. sitten setup -> mail ja liitteessä olevat gmail-tilin asetukset( löytyy myös näiltä sivuilta kameran yhteydessä)
4. voit asettaa ajastuksen haluamaksesi (time schedule), eli milloin haluat kuvia otettavan.
Testaa lopuksi yhteys saman välilehden lopussa olevalla testi -painikkeella.
Nyt pitäisi liiketunnistuksen toimia.

Kameran herkkyys kannattaa säätää esim 60%, jotta se ei reagoi liian
herkästi,
tuo herkkyys riittää oikein hyvin havaitsemaan eläimet ja ihmiset.

Meillä on pieni yritys, jonka tiloihin tarvitsisimme hälytinjärjestelmän, olisiko teillä järjestelmää, joka keräisi myös kulunvalvontatietoja?

Suosittelen teille G5-hälytinjärjestemää ja siihen riittävä määrä lisälaitteita. Järjestelmään saa 50kpl rfid-avaimenperiä, joista 10kpl voidaan nimetä käyttäjien mukaan ja loput nimeytyvät järjestyksessä numeroiden 11-50 mukaan. Saatte kulunvalvonta tiedot matkapuhelimeenne, eli kun joku kytkee hälyttimen pois päältä rfid-avaimenperällä, lähettää hälytin teille käyttäjän tiedot matkapuhelimeen tekstiviestinä. Myös aina, kun rfid-avaimenperä ”luetaan” hälyttimen lukijassa, lähettää hälytin käyttäjän tiedot tekstiviestinä puhelimeenne.

Miten myymässänne paketissa “G5-hälytinjärjestelmä1+Dlink-valvontakamera” kamera kytkeytyy järjestelmään? Tarvitaanko erillinen nettiyhteys jotta kuvaa pääsee katsomaan?

Kyllä, Dlink-kamera tarvitsee oman nettiyhteyden, joko langattoman tai langallisen. Kameran mukana tulee asennuslevyke, jonka avulla yhteys kameraan- ja MyDlink-tilin luominen onnistuu kätevästi. Mydlink-tilillä voitte ohjata kameraa ja muuttaa asetuksia, mobiilisovellus Mydlink-liten avulla kameran hallinta onnistuu älypuhelimella.
Hälyttimen etäkäyttöä varten tarvitaan sitten oma “normaali” sim-kortti ja gsm-yhteys.

 


 

        

 

Sivuston toteutus: Finwix Oy